Quantcast
Channel: Riina Saastamoinen
Viewing all articles
Browse latest Browse all 109

Lomalle lomps!

$
0
0
Sieltä se taas loma alkaa muistuttelemaan itsestään. Tänään on pyhä ja pidän päivän vapaana, parantelua, pakkausta ja oman tukan värjäyshommia.

Olen siis parannellut silmiäni. Olenkin maininnut ripsipidennyksistä, joita olen pitänyt ja huollattanut joulukuusta saakka. Viime parin huoltokerran jälkeen silmäni ovat hieman turvonneet ja kutisseet, mutta turvotus on kuitenkin vuorokauden sisään laskenut. Ajattelin vielä tämmöisen "viimeiset lomaripset" kuitenkin laitattaa ja taisi olla hieman virhe tikki. Tämä neiti on nimittäin ollut tiistai-illasta saakka aivan hakanut näköinen. Oikeastaan näytän sille että fitness olisi vaihtunut viinaan ja ränni jäänyt aika pahasti päälle.
Viime yö oli tuskainen ja unet jäi aika naftiksi. Kyllä siinä taisi jo itkukin tulla kun sattui ja niin potutti että.
Mutta homma hallussa, näkö tallessa. Turvotus on laskenut ja ärtyneisyys vähentynyt, joten toivoa on edelleen että minusta vielä ihmisen näkönen lomalle saadaan :) Ainakin toivossa on hyvä elää.
Kuitenkin pointti on nyt se, että olen niin allergisoitunut ripsipidennyksille, ilmeisesti sille liimalle, että uusinta huoltoa ei enään tule. (Ilmeisesti tämmöinen allergisoituminen on yleistynyt, mutta kuitenkin harvempi aivan näin reakoi.) Heittäydytään nyt siis vähän luomummaksi :D
Kynnet kuitenkin on ja pysyy! Tälläkertaa kesäisen keltaista. Kiitos jälleen Roosa Kauneushoitola Minna Vejanrerilta :)
Loma kynnet ja biksujen pakkausta ;)
Koetin sunnuntaina käydä etsimässä reissuun uusia shortseja. Turhaan. Mun etureisi-ongelma (joka on kyllä ihan hyvällä tavalla ongelma) tuli mukaan muistuttelemaan. Nimittäin en löytänyt nopeasti etsittyäni yhtiäkään sopivia shortseja. Vyötärön olisi pitänyt olla 36 ja lahje 38. Pitääkö tässä alkaa väsäämään itse omat vaatteet? :D
Onneksi tuolta kaapin perukoista löytyi vielä muutamia hyvin löysistyneitä ja käytettyjä shortseja joihin tämäkin tyttö mahtuu, niillä mennään. Hameet lienee huomattavasti helpompi valinta, mutta taidan olla enemmän shortsi-likka.

Tiistaina oli melkoinen pussitus-urakka. Laskin olevani 9päivää yhteensä poissa kotoa. Mäpä sitten reippaasti pussitin valmiiksi oikeisiin annoskokoihin mini-grip-pusseihin koko tämän ajan välipalaprotskut, iltapalat (tuskin löydän Kreetalta rahkaa niin mennään Fastin Puddingilla, valkosuklaa on mun lemppari;) ), treenijuomat jnejne. Sekä jokapäivälle omat pillerit, vitamiinin, rasvanpolttajat, omegat yms. Kovasti oon tässä pohtinut että pääsenköhän näiden kanssa Kreetalle asti?...
Vitsailinkin tuossa, että jos alkavat epäilemään ettei ne olisi protskuja, niin vedän noi reidet tiskiin ja kysäsen että mitäs hän veikkaa, kuljetanko mukana protskuja vai muita mömmöjä :D
Treeni-juomien pakkailu vuorossa.
Siinäpä osa. Monenmonta pientä minigrip-pussia pakattuna vähän isompien sisälle ja pilleröintiä :D Ulkopuolisin silmin melko epäilyttävännäköisiä setejä....
On kuitenkin niin helppo lomailla kun välipalat yms. ovat valmiiksi oikean kokoisissa annoksissa. Ei tarvitse leikkiä koko aika vaa-alla ja kulkee näppärästi mukana. En todellakaan aio antaa itseni stressata reissun aika mistään, en syömisistä, treeneistä taikka aerobisista, koska ne menee varmasti hyvin omalla painollaan. Suunnitelma on pysyä ruokavaliossa, treenata joka treeni mikä pitää ja nauttia aamuaerobisista. Stressi on turhinta mitä tiedän. Vaikka täytyy myöntää, että niin se siltikin toisinaan pääsee yllättämään, ainakin tämän yrittäjyyden osalta.... Loma tulee siis todella tarpeeseen.

Kurkkasin säätä ja sunnuntaille olikin luvattu +27astetta ja aurinkoa, joten eiköhän tämä mieli lepää oikein kunnolla. Kalkkilaivan kapteeni saa vähän väriä pintaan, nauttii dieetistä, hyvästä seurasta, levosta ja mahtavista koulutuksista. Tästä ei voi tulla kuin hyvä reissu :)
Minä LUPAAN(ainakin yritän) tuoda sen auringon sitten mukaan tullessani ;)

Ps. Tehtiin tänään bataatti-sipsejä ja suosittelen kyllä jokaista kokeilemaan. Ihan hullun hyviä, helppoja ja voi maustaa mielensä mukaan (mm. suola, valkosipulijauhe, paprikamauste, chili yms.). Eli juustohöylällä viipaleiksi pellille ja mausteet päälle. Halutessaan voi hieman lisätä öljyä. Itse pilkoin joukkoon myös valkosipulia. Uuniin 175-200astetta ja oisko 20-30min lastujen paksuudesta riippuen. Mitä herkkua :)
 NAM :P Että turha tulla huuteleen ettäkö dieetillä muka tylsää ruokaa, Maxillekkin maistui!

Nautitaan elämästä ja koitetaan vältellä stressiä. Toivotaan mitä mahtavimpia ulkoilu kelejä ja paljon aurinkoa kesälle myös tänne suomeenkin :)

Katsotaan josko innostuisin päivittämään lomalta muutamia aurinkoisia ajatuksia teillekkin :)

ADIOS!

Viewing all articles
Browse latest Browse all 109

Trending Articles